Miten yhteydenottokanavien moninaistuminen näkyy rekrytoinnissa?

Elämme aikaa, jolloin olemme jatkuvasti erilaisten laitteiden ja ärsykkeiden ympäröimänä. Monelle työpäivä kuluu näyttöjen edessä, työpöydällä vilkkuen pienempi näyttö ja usein vielä ranteessakin tärisee. Yhteydenottokanavien ja laitteiden monimuotoisuuden lisääntyessä keskeytyksetön työaika onkin useimmille harvinaista herkkua.

Samalla kun yhteydenpidosta on yhä useamman kanavan ja laitteen myötä tullut helpompaa, keskittymiskykyämme koitellaan jatkuvasti. Nykypäivän työelämässä priorisointi ja organisointi ovat nousseet avainasemaan jokaisen työssä. On tärkeää priorisoida mihin viestiin vastata ensin ja pitää huolta ensinnäkin siitä, että jokaiseen viestiin tulee vastaus. Puhumattakaan, jokaisen yhteydenottokanavan päivittäisestä tarkastamisesta.

Vaikka nykypäivänä on matalamman kynnyksen kulttuuri lähettää viestejä, on myös valitettavasti muodostunut matalan kynnyksen kulttuuri jättää vastaamatta niihin. Ei saa unohtaa, että vaikka itselle viestejä voi tulla päivänmittaa useita, se oma vastaus voi olla jollekin yhteydenottajalle hyvin tärkeä ja oleellinen osa luottamuksen muodostusta.

Nykypäivän työelämässä priorisointi ja organisointi ovat nousseet avainasemaan jokaisen työssä.

Nouseva puheenaihe rekrytointialalla onkin erityisesti kandidaattien huomioiminen ja sitä kautta oman brändi-imagon ylläpito. Liian usein kuulee tarinoita huonosti hoidetusta rekrytointiprosessista, mikä on johtanut hakijan puolelta jopa yrityksen boikotointiin. Vanhoissa ja kuluneissa sanonnoissa on myös edelleen peränsä – huonosta kokemuksesta kerrotaan helpommin ja useammalle, kuin hyvästä.

Sosiaalisessa mediassa rekrytoinneista puhuttaessa hakijoiden yleisimmät negatiiviset kokemukset liittyvätkin rekrytoinnin etenemisen informoimiseen. Kaikista tylsin paikka hakijan näkökulmasta on odotella vastausta, jota ei koskaan saavu. Edes automaattivastaus ”kiitos, mutta ei kiitos” antaa vapautta luopua toivosta ja siirtää energia uusiin haasteisiin.

Mikä on paras tapa saavuttaa onnistunut rekrytointikokemus?

Rekrytointialan ammattilaisen paras vinkki tähän digiajan tuomaan haasteeseen, onkin hoitaa rekrytoinnit ajatuksella ja ajan kanssa. Delegoi hakuprosessin suunnittelu ja hoitaminen ihmiselle, jolla on aikaa ja innostusta vastata jokaiseen kyselyyn ja hoitaa myös kieltävät vastaukset ajallaan ammattitaidolla. Näin vahvistetaan helpommin hakijoille jäävä positiivinen kokemus yrityksen kanssa asioidessa, prosessin lopputuloksesta riippumatta.

Rekrytointialan ammattilaisen paras vinkki tähän digiajan tuomaan haasteeseen, onkin hoitaa rekrytoinnit ajatuksella ja ajan kanssa.

Mietitään esimerkiksi tilannetta, jossa paikka jäikin hakijalta yhdellä kertaa saamatta lyhyen kokemuksen vuoksi. On paljon todennäköisempää, että kyseinen hakija kokeilee uudestaan muutaman vuoden päästä kokemusta kerrytettyään, kun yrityksestä on jäänyt positiivinen kuva.

Onnistuneen rekrytoinnin saavuttamiseksi ota siis rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan yrityksenne tilanteeseen räätälöity rekrytointiprosessi, josta jää jokaiselle osapuolelle mielekäs kokemus.


Päivi ja WasaTalent-tiimi

010 319 0200
info@wasatalent.fi

Lisää samasta aiheesta