”Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä myös hyvin.”
Päivi Ekholm

#wasavinkki – Jännittääkö työhaastattelu?
WasaTalent Oy on erikoistunut yritysten ylimmän johdon, päälliköiden ja asiantuntijoiden rekrytointeihin sekä johtamisen ja henkilöstön toiminnan kehittämiseen. Vuodesta 2012 olemme toimineet valtakunnallisesti eri alojen ja kokoluokkien yritysten luottokumppanina.
WasaTalentin asiantuntijoilla on monialainen koulutus ja vahva kokemus erilaisista rekrytoinneista sekä HR-projekteista. Päämäärämme on aina tarjota sekä asiakasyrityksillemme että kauttamme kulkeville talenteille joustavaa ja ihmisläheistä palvelua.
Kun henkilöstöhallinto hoidetaan taitavasti ja tehokkaasti, tulos näkyy yrityksen liiketoiminnassa.
”Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä myös hyvin.”
”Viisas ihminen ei ole aina oikeassa, vaan valmis muuttamaan mielipiteensä huomatessaan olevansa väärässä.”
If you can`t stand the heat, stay out of the kitchen.
”Moni työyhteisö voisi paremmin, jos ne, joilla on jotain sanottavaa, puhuisivat enemmän ja ne, jotka puhuvat paljon, kuuntelisivat enemmän.”
”Uskon, että laadulla ja sitkeydellä saadaan tuloksia.”
"Asenne ratkaisee ja työelämässä jokainen brändää itsensä joka päivä."
Olen ulospäinsuuntautunut ja energinen persoona, joka nauttii saadessaan auttaa muita ja haluaa jatkuvasti oppia uutta. Päättäväisyyteni ja ongelmaratkaisukykyni auttavat minut haasteiden yli.
Aloitin työelämäni sosiaali- ja terveysalalla, jossa kohtasin monia erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Kokemustaustani on tehnyt minusta sympaattisen, hyvin joustavan sekä nopeasti reagoivan. Kokemukseni työelämässä ja henkilöstöhallinon tuntemus herätti kiinnostukseni HR-alaan, ja päätin lähteä opiskelemaan tradenomiksi. Lisäksi olen syventänyt osaamistani HR-support- sekä johtamiskurssien avulla.
Researcherina WasaTalentilla minulla mahdollisuus auttaa sekä asiakkaitamme että muita ihmisiä, joiden kanssa tulen tavalla tai toisella työni kautta tekemisiin. Työtehtävässäni saan hyödyntää analyyttista taitoani ja tarkkaa silmääni yksityiskohtiin yhdistettynä hyviin sosiaalisiin taitoihini.
Vapaa-ajalla vietän aikaa perheeni kanssa, niin kaksi- kuin nelijalkaisten. Osa vapaa-ajastani menee myös kotikyläni nuorisoseuran yhdistystoimintaan.
“It is about the details”
Life is 10% what happens to you and 90% how you react to it.
”Today is a good day to try.”