Generalistin piilopotentiaali uusiokäyttöön?

Monelle meistä käy niin, että työvuosien kertyessä osaamista karttuu eri tyyppisistä tehtävistä sekä erilaisissa rooleissa toimimisesta. Osa työntekijöistä toki haluaa pysyä jollain kapeammalla osaamisalueella ja vain syventää asiantuntemustaan ja sekin on hieno juttu.

***

Niin sanotuilla konkareilla osaaminen muotoutuu usein enemmän generalistin suuntaan ja väitän, että heissä piilee suuri hyödyntämättä jäänyt voimavara.

Suomen talous on nyt polkenut paikallaan vuodesta 2008. Jotta pyörää ei ainakaan sinun organisaatiossasi keksittäisi uudelleen, mitäs jos miettisitte rekrytointiasioita vähän uusiksi, kun seuraavaksi palkkaatte uutta osaamista?

Älä epäröi tehdä vanhasta poikkeavaa palkkauspäätöstä, jos löydät teidän toiminnasta kiinnostuneen henkilön, joka…

  1. …vaikuttaa työurallaan hankkineen ’siirrettävissä olevia taitoja’. Esimerkiksi verkostoituminen, toiminnan kehittäminen, ihmisten kanssa työskentely, muutokseen sopeutuminen tai uuden oppiminen eivät ole toimialasta riippuvaisia. Alan ulkopuolelta tulevan voi olla jopa helpompi ihmetellä toimintatapoja sekä havaita niin sanottua hukkatyötä. Teollisuuden Lean-ajattelusta olisi hyötyä monelle toimialalle!
  2. …on toiminut erilaisissa rooleissa: asiantuntijana, tiiminvetäjänä, esihenkilönä tai vaikka liiketoimintavastuussa tai jopa yrittäjänä – joko Suomessa tai ulkomailla.
  3. …haluaa urallaan muutosta sekä kehittää itseään uuden tyyppisellä alalla koska on jo tarpeeksi kauan tullut työskenneltyä x-alalla x-tehtävissä x-firmassa. Elämään kuuluu, että ihminen voi muuttua ja työn motivaatiotekijät sen mukana. Lasten kasvaminen ja maksettu asuntolaina voivat vaikuttaa uravalintoihin sekä mahdollisuuteen joustaa esimerkiksi työn sijaintipaikkakunnassa tai jopa (vähän) palkassa.

Ethän unohda, että ilman ammattimaista ja asiallista johtamista mitkään työntekijät eivät voi loistaa tehtävässään eikä organisaatiosi optimaalisesti menesty.

Taitoihin perustuva (skills based) osaamisen johtaminen valtaa vihdoin HR:ssä alaa sen perinteisen aiempien vastaavien tehtävien hoitamisen kautta hankitun (task based) osaamisen lisäksi.

Syväosaajatkin hyötyvät, jos organisaatiossa tai tiimissä on myös laaja-alaisempaa osaamista kartuttaneita kollegoja. Asiat saadaan oikeaan mittakaavaan ja eri osa-alueiden väliset syy-seuraussuhteet tulee havainnoitua eikä toisteta aiemmin tehtyjä samanlaisia virheitä.

Rohkenetko käyttää molempia reseptejä rekrytoinneissa ja ottaa strategisesti myös generalisteja mukaan organisaatioosi?

 

 

Paula Törnroos
Senior Headhunter

Lisää samasta aiheesta