TALOUSHALLINNON ASIANTUNTIJA

Jervois Finland Oy valmistaa vientimarkkinoille laadukkaita kobolttikemikaaleja ja -hienopulvereita, jota käytetään mm. kovametalleissa, katalyyteissä, ladattavissa akuissa sekä useissa eri kemianteollisuuden sovelluksissa. Olemme jalostaneet kobolttia Kokkolassa jo yli 50 vuoden ajan. Liiketoimintamme on sitoutunut markkinoiden johtaviin kestävän kehityksen käytäntöihin ja olemme olleet jo vuosikausia edelläkävijöitä hiilijalanjäljen pienentämisessä. Toimintaamme ohjaavat vastuullisuus, luotettavuus ja henkilöstömme hyvinvointi. Työllistämme noin 200 henkilöä ja lisäksi noin 50 kesätyöntekijää. Syyskuusta asti olemme kuuluneet australialaiseen voimakkaasti kasvavaan Jervois Global -konserniin. Jervois Global on pörssinoteerattu yhtiö Australian(ASX: JRV) ja Toronton pörsseissä (TSX-V: JRV). Aiemmin Jervois Finland tunnettiin Freeport Cobalt nimellä.

Nyt etsimme kasvavaan toimintaamme sinua

TALOUSHALLINNON ASIANTUNTIJA

Oletko taloushallinnon asiantuntija, joka kaipaa uralleen uutta suuntaa? Haluatko päästä osaksi kansainvälistä ja kasvavaa organisaatiota?

Taloushallinnon asiantuntijana työtehtäviisi kuuluvat monipuolisten kirjanpitoon liittyvien tehtävien lisäksi konserniraportointia sekä avustamista tilinpäätöksen laadinnassa. Pääset osallistumaan myös uuden ERP-järjestelmän käyttöönottoprojektiin.

Jotta viihdyt ja menestyt tässä tehtävässä, tulisi sinulla olla tehtävään soveltuva koulutus, kuten esimerkiksi tradenomi tai ekonomi. Arvostamme SAP – tuntemusta sekä kokemusta taloushallinnon tehtävistä, mutta persoonasi on myös tärkeä. Olet tarkka ja huolellinen toimija, jolle on luonteenomaista itsenäinen työskentelyote ja innostus sekä kiinnostus kehittyä taloushallinnon tehtävissä. Sinulla on sujuvat sosiaaliset taidot ja kommunikoit sekä suomeksi että englanniksi.

Työsuhteesi on määräaikainen ja alkaa viimeistään 1.12.2021 päättyen 31.11.2022.

Tarjoamme sinulle tehtävän, jossa pääset keskeiselle paikalle näkemään kansainvälisen liiketoiminnan arkea ja konkreettista kasvua lukujen kautta. Lisäksi saat mukavat ja ammattitaitoiset työkaverit sekä kilpailukykyiset henkilöstöedut

Lisätietoja tehtävästä antaa Päivi Ekholm, 040 524 5554 tai paivi.ekholm@wasatalent.fi

Lähetä työhakemuksesi suoraan sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme ja liitä CV:si sekä hakukirjeesi viimeistään 28.10 .2021.  Käy tuumasta toimeen ja täytä hakemus heti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla.

WasaTalent Oy on Pohjanmaan suurin asiantuntijoiden rekrytointi- ja suorahakuyritys sekä henkilöstöjohtamisen kumppanisi. Tarjoamme joustavat ja tehokkaat ratkaisut kaikkiin yrityksen henkilöstöhallinnon tarpeisiin. Asiakkainamme on useita valtakunnallisia ja kansainvälisiä yrityksiä, joiden rekrytoinnit ja hr-palvelut hoidamme sijainnista riippumatta. Vaasan Yrittäjät palkitsivat WasaTalentin vuoden yritykseksi 2018.

 

Hae tätä työpaikkaa